Elämänmakuisia ihmisten kohtaamisia. Mitä me teemme 5/6 Katri

Päivitetty: 14. touko 2019


Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi – siinäpä tavoitetta kerrakseen, mutta se on työssäni tärkeintä. Se, etten keskity vain tiettyyn ongelmaan tai vain ravitsemukseen, vaan että osaisin ottaa huomioon ihmisen kokonaisvaltaisena yksilönä, ammattikielellä sanottuna psyko-fyysis-sosiaalis-emotionaalisena henkilönä. Tätä ideologiaani olen saanut toteuttaa muun muassa sairaalassa ja kuntoutusmaailmassa työskennellessäni. Tapaani työskennellä ja kohdata ihmisiä on vaikuttanut myös fysioterapeutin tutkintoni, erityisen voimakkaasti se näkyy kohdatessani ikäihmisiä. Sen lisäksi, että keskustelemme ruokailujen sujuvuudesta ja ruokahalusta, puhumme usein myös kotona pärjäämisestä, arkiaskareiden sujumisesta, liikkumisesta ja toimintakyvyn ylläpitämisestä.


Ikäihmisten kanssa työskentely onkin erityisen lähellä sydäntäni. Tämä näkyy muun muassa yhteistyönä Inkeri&Eeliksen kanssa, joka on ikääntyvien uudenlainen kohtaamispaikka Kuopiossa. Syksyn aikana toteutimme yhteisvoimin parin kerran keskustelusarjan ikäihmisten ravitsemuksesta ja samantapaista keskustelusarjaa on suunniteltu myös keväälle. Yksi kiinnostava työtehtävä oli myös kirjoittaminen Gerontologinen ravitsemus Gery Ry:n julkaisemaan Voimaa ruuasta –lehteen, teemana muistisairaan ravitsemus. Juttu julkaistaan lähiaikoina, lehdet ovat luettavissa myös sähköisenä Geryn nettisivuilla eli pysy kuulolla, mikäli aihe kiinnostaa.

Alkuvuodesta aloittelen Innostu ikääntymisestä –opintokokonaisuutta, jonka antia tullaan hyödyntämään myös Ravistamon ikääntyville suunnattujen palveluiden kehittämisessä eli onhan tässä monenlaista toimintaa viritteillä…


Ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen näkyy myös siinä, että olen halunnut perehtyä ja kouluttautua muun muassa tietoisen läsnäolon harjoitteluun (rakkaat Ravistamon kollegat ovatkin tituleerannet minua porukan mindfulness-lähettilääksi). Menetelmää voi hyödyntää esimerkiksi elämäntapamuutosten tekemisessä tai työkaluna kohti itsensä hyväksymistä. Ensi keväälle onkin suunnitteilla tähän liittyvää ryhmätoimintaa Kuopion alueella eli pysty tästäkin kuulolla!

Nautinnollista joulun aikaa kaikille

ja intoa uuden vuoden kujeisiin!


#mitäteemme #Ravistamo #ravitsemusterapia #Syömisenilosta