Ravitsemushoidon rooli osana kokonaishoitoa vaihtelee hoivakodista toiseen ja vaihtelua on todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin vaikkapa lääkehoidon laadun suhteen. Ravitsemushoidon roolia vanhuksen hyvinvoinnille ja toimintakyvyn säilymiselle ei välttämättä ymmärretä eikä työkaluja hyvän, laadukkaan ravitsemushoidon toteuttamiseen ole. Pahimmassa tapauksessa ruoka nähdään vain tukipalveluna, jossa vanhukselle toimitetaan jonkinlainen ruoka-annos ja se tulee syötyä, jos tulee.
Hoitajien roolia ruokailun onnistumisessa ei aina ymmärretä ja jos ruoka jää syömättä, se tuomitaan vain huononnäköiseksi ja pahanmakuiseksi, jota ei itsekään söisi. Voi kuitenkin hyvin olla, että vanhus ei ole saanut hänelle sopivaa ruokaa, hän ei ole juurikaan liikkunut päivän mittaan, vaipat on vaihtamatta tai ummetus vaivaa ja suussa maistuu paha maku lääkkeiden vuoksi. Tuskinpa kenellekään meistä ruoka tällaisessa tilanteessa maistuisi, vaikka se olisi minkälainen à la carte -annos.
Mitä hyvä ravitsemushoito on?
Hyvä ravitsemushoito koostuu monesta osatekijästä. Asiakkaan ravitsemuksellisten tarpeiden (esim. perussairauksien vaikutus ravintoaineiden tarpeeseen, ruoka-allergiat, energiantarve) sekä ravitsemustilan arviointi ja niiden pohjalta mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet (esimerkiksi ruokavalion tehostaminen) ovat keskiössä.
Tässä kahdeksan piirrettä, jotka ovat tunnusomaisia hyvää ravitsemushoitoa toteuttaville hoivakodeille:
Ruokailutilanne on rauhallinen ja kodinomainen. Lääkkeitä ei jaeta ruoan kanssa, kaikki kynnelle kykenevät syövät yhteisessä ruokailutilassa, ruokapöytä on kauniisti katettu ja hoitajat ruokailevat asiakkaiden seurana.
Asiakkaille on tilattu yksilöllisiä tarpeita vastaavaa ruokaa. Annoskoot vaihtelevat aktiivisuuden ja sairauksien mukaan. Soseutettuja annoksia hyödynnetään vain, jos se asiakkaan suun huonon kunnon tai nielemisvaikeuksien vuoksi on välttämätöntä (ei syöttämisen helpottamiseksi).
Hoitajat puhuvat ruoasta myönteiseen sävyyn ja kertovat aina, mitä ruokaa on tarjolla. Tämä on erityisen tärkeää, jos asiakas on heikkonäköinen, muistisairas tai ruoasta ei päälle päin erota, mitä se sisältää (esim. sosemainen annos).
Asiakkailla on tarvittaessa erilaisia syömisen apuvälineitä käytössään (esim. lämpölautasia, paksukahvaisia aterimia, liukuesteitä lautasten alla) ja omatoimiseen syömiseen rohkaistaan. Jos omatoiminen syöminen ei onnistu, on syöttämiseen riittävästi henkilöstöresursseja.
Ateria-ajoissa on yksilöllistä joustoa ja yöpaaston pituuteen kiinnitetään huomiota (max. 11 h ilta- ja aamupalan välissä)
Tarvittaessa ruokavalion tehostamiseksi käytetään kliinisiä täydennysravintovalmisteita esim. välipaloilla.
Vanhuksilla on mahdollisuus ulkoiluun ja monenlaista viriketoimintaa esimerkiksi käsien toimivuuden edistämiseksi (auttaa omatoimisessa ruokailussa) ja fyysisen aktiivisuuden ylläpitämiseksi. Parhaimmassa tapauksessa hoivakodissa leivotaan yhdessä!
Asiakkaat punnitaan ja heidän ravitsemustilansa arvioidaan säännöllisesti MNA-seulontalomakkeen avulla.
Hyvän ravitsemushoidon avulla vanhusten toimintakyky säilyy parempana, muistisairauksien eteneminen hidastuu, sairastumis- ja loukkaantumisriski vähenee ja elämänlaatu kaiken kaikkiaan on korkeampi. Ravitsemushoidon onnistumista voi ajatella mittarina hoivapalvelun laadusta laajemminkin; jotta asiakkaiden ravitsemustila säilyy hyvänä, on heillä oltava hyvä, aktivoiva ja turvallinen ympäristö.
コメント