Raskausdiabetes ja syöminen

Raskausdiabetekseksi (GDM) kutsutaan tilaa, jossa odottajan sokeriaineenvaihdunta häiriintyy ensimmäistä kertaa raskausaikana. Tuikitavattomasta sairaudesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä peräti viidennes nykyodottajista saa raskausdiabetesdiagnoosin. On huomattavaa, että myös normaalisti etenevään raskauteen kuuluu lievä, yleensä loppuraskautta kohti etenevä insuliiniresistenssi. Raskausdiabetesta seulotaan sokerirasituskokeella useimmiten toisen raskauskolmanneksen lopulla.



Sikiö tarvitsee glukoosia eli sokeria kehittyäkseen. Raskausdiabeteksessa insuliinin vaikutus on heikentynyt tai sitä erittyy liian vähän, jolloin glukoosia on ylen määrin sikiön käytössä. Jotta raskaus ja synnytys sujuisivat ongelmitta ja turvattaisiin sekä äidin että lapsen hyvinvointi raskausaikana ja sen jälkeen, pyritään ruokavalion, liikunnan ja tarvittaessa lääkityksen keinoin pitämään odottajan verensokeri normaalin rajoissa. Raskausdiabeteksen hoidossa verensokerin omaseuranta on tärkeä työkalu.


Ruokavalion kulmakivet


Ruokavaliohoito on raskausdiabeteksen ensisijainen hoitomuoto. Ravitsemusohjaus toteutetaan neuvolassa ja tarpeen vaatiessa, esimerkiksi lääkehoidon yhteydessä, ravitsemusterapeutin ohjauksessa. Ruokavaliossa kiinnitetään huomiota paitsi odottajan yksilölliseen tilanteeseen sopivaan energiansaantiin, ennen kaikkea muutamiin keskeisiin laatutekijöihin.


  • Säännöllinen rytmi – noin 4-5 syöntikertaa päivässä

  • Tasapainoiset annokset ateriamalleja soveltaen

  • Kohtuullinen hiilihydraatinsaanti – mieluummin kuitupitoisia lähteistä suosien

  • Reilusti ravintokuitua täysjyväviljasta ja kasviksista – hedelmiä ja marjoja verensokerimittausten pohjalta arvioiden muutama annos

  • Sokeria sisältävät ruoat ja juomat pieninä määrinä ja muun ruoan lomassa

  • Painottaen pehmeää kasvi- ja kalanrasvaa esimerkiksi öljyistä, pähkinöistä ja rasvaisesta kalasta

  • Sydänystävällisen ruoan ja ruoanvalmistuksen periaatteet

  • Syömisen ilo ja joustavuus!



Muut tukimuodot


Jos verensokerit ovat toistuvasti koholla esimerkiksi aamulla tai tukena on insuliinihoito, mietitään ruokavalioon myös muita yksilöllisiä muutosehdotuksia. Myös liikunta parantaa veren glukoosiaineenvaihduntaa, ja se onkin tärkeä tukimuoto ruokavalion rinnalla. Jos ruokavaliohoito yksin ei riitä tasoittamaan verensokeritasoja, aloitetaan joko tablettimuotoinen metformiini-lääkitys ja/tai insuliinihoito.


Raskausdiabeteksen hoidossa ruokataso ja säännölliset, hyvinvointia vahvistavat muutokset arjessa riittävät. Ne tukevat hyvää oloa paitsi raskausaikana, kantavat myös pikkulapsirallin aikana. Samalla ennaltaehkäistään sairauden uusiutuminen mahdollisissa myöhemmissä raskauksissa ja tuetaan sekä äidin että lapsen terveyttä tulevina vuosina.


Lisää aiheesta:

https://www.terveyskyla.fi/naistalo/raskaus-ja-synnytys/raskausajan-ongelmat/raskausdiabetes

https://www.kaypahoito.fi/hoi50068