• Kati Laine

Ravitsemusterapia on kustannusvaikuttavaa ja säästää terveydenhuollon kuluja (1/2)

Tässä blogiduossa paneudumme ravitsemusterapiaan ja ravitsemushoitoon eurojen näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa käsitellään tutkimusnäyttöä ravitsemusterapian kustannusvaikuttavuudesta eri sairauksien hoidossa. Toinen osa pureutuu vajaaravitsemuksen ravitsemushoidon säästöpotentiaaliin.

Terveydenhuollon menot muodostavat leijonanosan jokaisen kunnan ja valtion budjetista. Henkilöstökulut ovat suuret. Laitteet, välineet ja tilat maksavat maltaita. Kustannukset myös nousevat koko ajan. Osin nousu selittyy väestön ikääntymisellä, osin yhä kalliimpien hoitojen tarjoamisella verovaroin. Muitakin syitä varmasti löytyy. Kuluja yritetään hillitä sote-uudistuksella ja rakenteita muuttamalla. Meidän ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa toimivien mielestä yksi ratkaisu kulujen karkaamiseen olisi ongelmien hoitaminen ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi ja kalliiksi hoitaa. Ennaltaehkäisevän terveydenhuollon satsaukset satavat kuitenkin usein eri laariin kuin sinne, mistä ne alun perin on maksettu. Tämä johtaa oman kukkaron ja budjetin suojelemiseen ja kokonaiskuvan sivuuttamiseen. Esimerkiksi perusterveydenhuollon palveluiden supistaminen johtaa erikoissairaanhoitomenojen ja/tai lääkekulujen kasvuun.

Ravitsemusterapiaresurssien lisääminen olisi yksi keino vähentää raskaampien terveyspalveluiden tarvetta. Itä-Suomen yliopistosta on juuri valmistunut Anne-Mari Mattilan pro gradu -työ ravitsemusterapian kustannusvaikuttavuudesta. Graduun on otettu eri sairausryhmiä, joiden hoidossa ravitsemusohjauksesta potentiaalisesti on hyötyä. Tähän mennessä tehdyt tutkimukset ovat pääosin melko lyhyitä, mutta siitä huolimatta voidaan sanoa ravitsemusterapian olevan kustannusvaikuttavaa mm. tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa. Toisin sanoen ravitsemusterapian saatavuuden lisäämisellä voidaan vähentää esimerkiksi sairaalakäyntejä ja lääkkeiden käyttöä sekä parantaa potilaiden elämänlaatua. Ravitsemusterapiaan panostaminen vähentää keskimäärin potilaiden muiden terveyspalveluiden tarvetta ja säästöjä syntyy enemmän kuin ravitsemusterapiasta kuluja.

Kerään tähän muutamia esimerkkejä tutkimusten tuloksista. Mattilan gradusta löytyy lisää tietoa aiheesta kiinnostuneille.

Lanhersin ym. (2017) tutkimuksessa osoitettiin, että runsaan liikunnan ja ravitsemusterapeutin antaman ravitsemusohjauksen avulla 54 % osallistujista oli vähentänyt tai lopettanut diabetes-, verenpaine- ja/tai kolesterolilääkityksen vuoden kuluttua intervention alkamisesta. Lääkemäärät vähenivät ja potilaiden verensokeritasapaino oli aiempaa parempaa riippumatta painonmuutoksista.

Dalziel kumppaneineen (2006) osoitti, että ravitsemusterapeutin ja kardiologin ohjaama Välimeren ruokavalio oli poikkeuksellisen kustannustehokas tapa vähentää sydäntautitapahtumia ja -kuolemia. Jokaista vältettyä sydäntapahtumaa- tai kuolemaa kohti täytyi sijoittaa 1016 €. 10 vuoden aikavälille mallinnettuna kustannus laatupainotetulle lisäelinvuodelle (QALY) oli vain 579 €. Yleisesti ajatellaan, että hoito on kustannusvaikuttavaa, jos se maksaa alle 50 000 €/QALY.


Ravitsemukseen liittyvä kustannus-vaikuttavuustutkimus on vielä moneen muuhun hoitomuotoon verrattuna vähäistä, mutta onneksi lisääntymään päin. Omat haasteensa tutkimuksille tuo pitkä aikajänne, jolla hyödyt konkretisoituvat. Haaste liittyy erityisesti elämäntapasairauksiin kuten tyypin 2 diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Tämän vuoksi vaikuttavuuden tutkimisessa joudutaan usein hyödyntämään myös tietokonemallinnoksia, joilla saadaan seurantatutkimuksia helpommin ja nopeammin selvitettyä pidemmän aikavälin (jopa vuosikymmenten) vaikutuksia. Diabeteksen ehkäisytytkimus StopDiassa on laskettu, että jos sijoitetaan 200 euroa diabetesriskissä olevan 50-vuotiaan hoitoon, 15 vuoden aikavälillä jokaista sijoitettua euroa kohti kertyy 10,69 € säästöä. Lyhyemmällä aikavälillä säästöjä ei vielä kuitenkaan kerry.


Ehkäpä tästä syystä ravitsemushoidon potentiaalin hyödyntäminen terveydenhuollon menojen karsimisessa on vielä lapsenkengissä. Päättäjien on helpompi karsia välittömistä menoista (kuten henkilöstökuluista), vaikka ennaltaehkäisevään työhön panostaminen toisi huomattavasti suuremmat säästöt tulevaisuudessa.