Vahvistava eli mitä Kati tekee (Mitä teemme 1/6)


Ajattelimme täällä blogin puolella avata hieman tarkemmin, mitä itse kukin Ravistamon tyyppi hommailee. Juttusarjan aloittaa Kati.

Olen kiertänyt viime viikkoina ahkerasti Pohjois-Savon kuntia hallituksen yhden kärkihankkeen, vanhusten hoidon parantamiseen liittyvän I&O:n työpajoissa. Olen esitellyt niissä omaa projektiani Vahvistavaa, joka tähtää vanhusten vajaaravitsemuksen tunnistamisen, ehkäisyn ja hoidon parantamiseen. Ilokseni olenkin huomannut, että asia on otettu innolla ja mielenkiinnolla vastaan.

Vanhusten vajaaravitsemus on yleinen ongelma kaikissa länsimaissa eikä Suomi ole poikkeus. Noin joka kolmas yli 75-vuotias on vajaaravittu. Vajaaravitsemus tulee kalliiksi ja on arvioitu, että se aiheuttaa jopa kaksi kertaa suuremmat kulut yhteiskunnalle kuin lihavuus. Puhutaan siis miljoonista ellei miljardista eurosta joka vuosi. Kulut tulevat vajaaravittujen lisääntyneestä terveydenhuoltopalvelujen tarpeesta.

Rahanmenon lisäksi vajaaravitsemus aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä, kun ikääntyneiden toimintakyky heikkenee ja sairauksista ja tapaturmista toipuminen hidastuu. Viime päivinä olemme saaneet lehdistä lukea jopa nälkäkuolemista. Toivonkin, että nyt kun näin suhteellisen nuorena alan tähän asiaan puuttua, niin jospa saisin itse nauttia vanhuudenpäivinäni minulle hyvästä ruoasta.


Katri on jo aiemmassa blogikirjoituksessa pureutunut ikääntyneen hyvään syömiseen, muistin virkistykseksi sen voi käydä lukemassa täältä: Tarvitseeko ikääntyvän laihduttaa? Hoivakodeissa ja kotihoidossa haasteet lisääntyvät, kun muistisairaudet ja heikentynyt fyysinen toimintakyky vaikeuttavat syömistä. Vahvistava-kokonaisuudella pyrimme parantamaan vanhuspalveluita monella tasolla, jotta ruokahalu ja syöminen parantuisivat ja siten vanhuksen hyvinvointi lisääntyisi.


Otamme ilolla vastaan kaikki kommentit ja käytännön haasteet vanhusten hoitoon ja syömiseen liittyen, sillä ne ovat arvokasta taustatietoa Vahvistavaa rakentaessamme. Tämä syksy ja koko ensi vuosi minulta sujuukin hyvin pitkälti tätä vajaaravitsemus-probleemaa ratkoessani. Etsin myös yhteistyökumppaneinta, joten jos sinä haluat osallistua haasteen ratkaisemiseen kanssani, otathan yhteyttä! Helpoiten saat kiinni sähköpostilla kati@ravistamo.fi.

Vahvistava tuo syömisen iloa elämän ehtoopuolen ruokailuihin!

/ Kati

#mitäteemme #Vahvistava #vajaaravitsemus #ikääntyneidenravitsemus