Kahvitauko! - ja kahden tankkauksen taktiikka työpäivänä


Kahvia klo 14. Tyypillinen ote suomalaisen työikäisen ruokapäivästä. Tai no, saattaa sitä kahvia kulua päivän mittaan muulloinkin kuin klo 14 aikaan.

Kahvin avulla saatetaan siirtää nälkää ja se on helppoa juotavaa missä vain, vaikka koneen äärellä. Milloin kahvin kanssa on hyvä ottaa jotakin palasta? Välipala kannattaa sisällyttää omaan päivärytmiin etenkin, jos syömisen hallinnan kanssa on haasteita illalla. Työpäivän jälkeen kaupasta voi tehdä mieli ostaa jotain, mistä saa nopeasti energiaa. Iltaruoan valmistamisessa tuntuu kestävän ja tekee mieli taltuttaa kova nälkä jo ennen sitä. Työpäivän jälkeen on suunnitelmissa treeni, mutta energiat tuntuvat loppuvan. Tai lounas tuntuu aina liian raskaalta ja sen jälkeen väsyttää helposti?

Tällöin työpäivän varalle on hyvä luoda mieluummin kahden kevyemmän syömisen kuin yhden runsaan syömisen taktiikka. Kannattaa kokeilla ateriavälien pitämistä enintään 3-5 tunnin mittaisena, yksilöllisesti.

Ihanteellinen tauko irrottaa ajatukset pois työstä ja tuottaa mielihyvää. Työpäivän aikainen välipala tuo parhaimmillaan lisää työvireyttä ja tuottavuutta loppupäivään sekä energiaa omaan vapaa-aikaan.

Millainen ylipäätään on hyvä työpäivän aikainen välipala? Onko se sellainen, joka vaatii vähän tai ei juuri lainkaan etukäteisvalmisteluja? Vai sellainen, jonka voi syödä toisella kädellä, kun toinen on kiinni koneessa tai puhelimessa? Tässä viisi vinkkiä välipalan nauttimiseen – kuinka välipalasta saadaan positiivisia tuntemuksia päivään

1 Varaa välipalalle aikaa

Työn tauottaminen on tunnetusti hyvästä. Usein asiakkaat kertovat, kuinka välipalaan (tai yhteenkään ruokataukoon) ei oikein ole käytettävissä aikaa työpäivänä. Tuntuu, että työkuorma kaatuu päälle, ja taukojen pitämisestä koetaan jopa huonoa omaatuntoa. Työnantajalle vireä ja hyvinvoiva työntekijä on kuitenkin paljon arvokkaampi.

Työn tauottaminen paitsi palauttaa työpäivän aikana, lisää virkeyttä ja työtehoa. Ja ennen kaikkea kertoo arvostuksesta itseä ja omaa hyvinvointia kohtaan. Voisivatko lounastauot ja välipalahetket olla kalenterissa yhtä tärkeinä kuin asiakastapaamiset, jolloin ne eivät jää välistä ja huomiotta?


2 Kuuntele nälän ja kylläisyyden tuntemuksiasi

Nälän ja kylläisyyden tuntemukset ovat tärkeitä, ja niitä on hyvä osata kuunnella. Valitse välipalasi sen mukaan, mikä on yksilöllinen tarpeesi. Moni ajattelee, että mitä kevyempi välipala, sitä parempi. Joskus vaikkapa pelkkä hedelmä saattaakin riittää. Jos syömisen hallinnan kanssa on haasteita tai illalla on jatkuva nälän tunne, etenkin tällöin kannattaa pohtia onko päivän aikainen syömisesi riittävällä tasolla ja kaipaisiko hedelmä välipalalla kaveriksi jotakin tuhdimpaa syötävää.

3 Missä syöt?

”Jospa otan tuon välipalan tähän koneelle ja samalla jatkan hommia niin eipähän kulu syömiseen aikaa…” Hyvin tuttu tilanne monelle. Tuoko tällainen toiminta ensiarvoisen tärkeää, palauttavaa hetkeä työpäivääsi? Tai tuoko syömistilanne sinulle sellaista mielihyvää, jota se parhaimmillaan voisi tuoda? Nauti syömisestä, vaikka se olisi ”vain” pakollinen välipala.

4 Kenen kanssa syöt?

Työssä viihtyvyyteen voi vaikuttaa merkittävästi se, että tapaa työkavereita vaikkapa välipalan lomassa. Yhdessä syömiselle iso peukku!


5 Helposti ja ketterästi: suunnitelmallisuus

Osta viikonloppuna tai maanantaina lounastauolta palatessa kaupasta välipalat vaikka koko viikoksi. Jonkun mielestä on parasta pitää välipala aina samantyyppisenä, jolloin ei tarvitse miettiä joka kerta, mitä ostaisi. Vaihtelevuutta saa kaupan hyvistä valikoimasta eri makuvaihtoehtoineen ja satokauden mukaisesta vaihtelusta. Vai voisiko näissäkin olla esimerkiksi kiertävä kuuden viikon ”ruokalista”, jota käytetään monissa suurkeittiöissä?

Miltä välipalaostoslista voisi näyttää yhdelle viikolle?

1 litra jogurttia/rahkaa/kaura- tai soijavalmistetta ja myslipaketti

tai

5 hedelmää ja pähkinä- tai mantelipussi

tai

kurkkua, tomaattia, paprikaa tai avokadoa, leipää ja levitettä (huom. avokado toimii myös hyvin levitteen sijasta)

tai

karjalanpiirakoita, kananmunia ja kurkku

tai

pikapuuropaketti, maitoa tai kasvimaitoa, marjoja

tai

Sydänmerkillä varustettuja välipalapatukoita ja 5 hedelmää

tai voit valmistaa edellisenä iltana smoothieta tai tuorepuuroa, jotka on helppo ottaa mukaan töihin ja välipala on valmiina nautittavaksi.


Yhden viikon välipalaostokset voisivat näyttää tältä

Nautinnollisia välipalahetkiä!

/Linda

#välipala #työpäivä