Katin vastaus Kysy ravinnosta -palstalle on julkaistu alun perin Savon Sanomissa 24.3.2018.

Hei! Olen huolissani vanhasta (88.v) äidistäni, joka tuntuu elävän vain puurolla, leivällä ja kahvilla. Lämmintä ruokaa ei syö läheskään joka päivä. Olisiko vinkkiä miten saada äiti syömään muutakin? T. Irma
Hei Irma! Kiitos kysymyksestäsi. Iän myötä ruoan monipuolisuus usein vähenee, vaikka ravintoaineiden tarve säilyy ennallaan tai jopa kasvaa.
Ensimmäisenä olisi tärkeää selvittää, mikä ruokavalion yksipuolistumiseen on syynä. Eikö äitisi jaksaa enää valmistaa monipuolisempia annoksia? Vai eikö hän koe tarpeellisena ruoanvalmistusta vain itselleen? Miten ruokaostosten teko on hoidettu? Myös esimerkiksi huonot hampaat tai suun kunto voi olla syynä sille, että esimerkiksi tuoreita vihanneksia tai lihaa ei voi enää syödä.
Ruokahalun heikkenemisen taustalla voi olla monia syitä. Mielialan lasku ja yksinäisyys vievät ilon myös ruokailusta. Runsas lääkitys voi myös heikentää ruokahalua ja lääkärin kanssa olisikin tärkeää keskustella, onko lääkitys ajan tasalla. Vähäinen ulkoilu ja liikunta vähentävät myös ruokahalua. Toki iän kertyminen sinällään heikentää sekä nälän että janon tunnetta.
Jos äidin voimat alkavat ehtyä, kannattaa hänen kanssaan keskustella esimerkiksi ateriapalvelun käytöstä. Tai voisivatko omaiset tehdä hänelle valmiiksi ruokaa jääkaappiin tai pakastimeen? Hammaslääkärillä kannattaa käydä hoitamassa suu kuntoon ja lääkärin pakeilla lääkelistan kanssa.

Ruokaseura on erittäin tärkeä tekijä, joka lisää syödyn ruoan määrää. Ehtisivätkö omaiset vaikkapa viikonloppuisin käydä mummon luona syömässä? Jos äitisi ei enää jaksa tai uskalla lähteä yksin ulos, korostuu omaisten merkitys myös ulkoilun apuna. Jo pelkkä parvekkeella käyntikin voi virkistää.
Ikääntyneiden suurin ravitsemuksellinen haaste on usein riittämätön proteiinin saanti. Ikääntyneille helpoin ja tutuin proteiininlähde on maito ja siitä tehdyt tuotteet. Esimerkiksi rahkasta ja marjoista kannattaa tehdä välipalaksi voimapirtelöä, ruokajuomana suosia maitoa tai piimää sekä puurot keittää maitoon. Raejuustoa ja kananmunia kannattaa lisätä ruokiin tai puuroon.
Lihaa, broileria tai kalaa olisi myös hyvä sisällyttää päivittäiseen ruokavalioon ainakin yhdelle aterialle, mielellään kahdelle. Tässä valmiit ruoat voivat olla suurena apuna. Voileipiä kannattaa täydentää laittamalla päälle esimerkiksi reilusti leikkeleitä, maksamakkaraa tai vaikkapa lihahyytelöä ikääntyneen mieltymysten mukaisesti.

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vähemmän ruoan rasvan laatua tai suolan määrää tarvitsee miettiä. Jos kermaloraus tai voinokare saa ruoan maistumaan, niitä kannattaa hyödyntää. Kunhan ruoista tulisi reilusti proteiinia ja jonkin verran myös marjoja, hedelmiä tai kasviksia.