top of page
Writer's pictureAnni Kukkonen

Kotijuustoa maidon merkkipäivänä!


Ravistamo rustaa 1.6. vietettävän Maailman Maitopäivän kunniaksi valkean reseptin blogiin – olkaapa hyvät! Kotijuuston resepti on suvun peruja, ja sitä valmistetaan meillä aina joulun, juhannuksen ja muiden juhlien herkuksi. Kaveriksi sopii esimerkiksi tuore leipä ja isoäidin kurkut. Syntyvän heran voi hyödyntää vaikkapa sämpylätaikinaan.


Kuva: Valio Oy

Kotijuusto

  • 3 l punaista maitoa

  • 1 l piimää

  • 4 kananmunaa

  • suolaa

Lisäksi tarvitset suuren kattilan (5-10 litraa), juustomuotin tai suuren siivilän sekä sideharsokangasta.

  1. Kiehauta maito kattilassa.

  2. Sekoita kananmunat piimän joukkoon ja kaada seos koko ajan sekoittaen maidon joukkoon.

  3. Kiehauta seosta uudelleen niin, että massan pinta pulpahtaa muutaman kerran. Älä keitä.

  4. Nosta kattila sivuun ja anna juustomassan tekeytyä ja jäähtyä muutaman tunnin.

  5. Vuoraa juustomuotti tai siivilä kostutetulla sideharsolla. Laita muotin alle suuri vuoka, johon hera mahtuu valumaan.

  6. Nostele tekeytynyttä juustomassaa kauhalla muottiin. Kun siivilöit lopuksi heran, saat kaikki muruset juustoon.

  7. Mausta massa suolalla ja sekoittele ja tasoittele sitä muotissa.

  8. Käännä kostean harson reunat juustomassan päälle. Laita muotin kansi tai muu paino tiiviisti päälle.

  9. Hera alkaa valua alusvuokaan ja sitä kannattaa poistaa aika ajoin.

  10. Laita juusto tekeytymään jääkaappiin vähintään yön yli.

  11. Purista ylimääräinen neste tarvittaessa pois, avaa kansi ja harso. Kumoa juusto varovasti tarjoilulautaselle ja nosta pöytään!


Kuva: Maito ja Terveys ry

Mikä maitopäivä?

FAO:n koordinoiman päivän myötä nostetaan esiin maidon merkitystä osana ravitsemusta. Eikä pelkkä maito, vaan myös maitovalmisteet monissa muodoissaan. Jogurtit, rahkat, viilit, erilaiset juustot, kermat, voi ja maitopohjaiset ruoat kun ottaa lukuun, ovat ne monen päivittäisen ruokavalion perussisältöä. Myös kasvipohjaisten maitovalmisteiden käytön yleistyminen heijastelee tämän päivän ravitsemustrendejä ja ruokainnovaatioita. Jokaiselle jotakin!

Tiesitkö muuten, että Ravistamon jengistä useammalla on melko maitoinen menneisyys!? On lähettiläitä ja maitotilan tyttöjä :)



Kati 2012-2014

Virkistävää kesää!

Anni

bottom of page