top of page
Writer's pictureKatri Suhonen

Ravistamo testaa - keittobanaani



Jotkut tuntuvat ajattelevan, että ravitsemusterapeutit tietävät ruuasta kaiken ja tuntevat elintarvikkeet kuin omat taskunsa. No, paljonhan me ruuasta tiedämmekin, ainakin ravistamolaiset tuntuvat suhtautuvan ruokakauppojen antimiin uteliaasti ja kokeilunhaluisesti, mutta emme mekään nyt aivan kaikkea tiedä. Päätimme tarttua kuitenkin tätäkin härkää sarvista ja tutustua meillekin hieman vieraampiin (tai täysin tuntemattomiin) ruokatuttavuuksiin. Tämä onkin Ravistamo testaa -blogisarjan ensimmäinen postaus ja Katrin koekeittiöön pääsi keittobanaani!


Keittobanaani, jauhobanaani, ruokabanaani, plantaani - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuohon oudon näköiseen banaaniin olen suurempien ruokakauppojen hevi-osastolla törmännyt aiemminkin, mutta sinne ne ovat aiemmin hyllylle jääneet. Nyt päätin kuitenkin testata, että mitähän sitä tästä otuksesta oikein saa aikaiseksi. Netistä reseptejä tutkaillessani huomasin, että keittobanaania voi käyttää monella tapaa, päätinkin suhtautua siihen kuin perunaan tai kesäkurpitsaan. Ulkonäkönsä lisäksi sillä ei ole juurikaan mitään yhtäläisyyttä paremmin tuntemamme chiquitan lisäksi. Maistoin keittobanaania raakana; suu tuntuma siinä oli rapsakka kuin tosiaan kesäkurpitsassa konsanaan, mutta maku oli karvas, kuin täysin raa'assa banaanissa, ikenet vetäytyivät lähes kallonpohjaan asti eli suuria odotuksia tämä raaka testaus ei nostanut.

Koska olimme suunnitelleet grillaavamme, päätin heittää keittobanaanin grilliin muiden pöperöiden seuraksi. Kuorin banaanin, kuori lähtikin hyvin irti, aivan kuin makeammalta serkultaan. Tämän jälkeen leikkasin hedelmälihan paksuiksi tikuiksi, pyöräytin öljyssä ja pippurissa ja kiikutin isännälle grillattavaksi. Parissakymmenessä minuutissa koostumus tuntui syötävälle, joten pääsimme testaamaan makua.


Karvas maku oli tiessään, grillattuna banaani maistui lähinnä perunalle - olimme siis saaneet grillatusta keittobanaanista aikaiseksi ranskanperunoita, aivan samalle ne maistuivat! Chilimajoneesin tai ketsupin kanssa ei makueroa ranskiksiin juuri erottaisi, suutuntuma oli jauhoinen kuin rosamundassa konsanaan.

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että grillatuksi banaaniksi valitsisin jatkossakin mieluummin sen tavallisen banaanin suklaatäytteellä....


Toisena testiruokana päätin tehdä kasviscurrya, koska olen tehnyt sitä aiemmin esimerkiksi perunasta. Tässä ruuassa keittobanaanin koostumus toimi oikein hyvin ja neutraalin makunsa puolesta se imi myös curryn mausteita hyvin itseensä. Ei maailman kaunein ruoka, mutta oikein maittava!


Keittobanaani-kasviscurry

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

öljyä

2 keittobanaania

1 pieni kukkakaali

1 tuore chili

muutama kaffirlimetin lehti

2-3 tl currya

2 tl garam masalaa

kurkumaa

vettä + kasvisliemikuutio tai -fondi

1 tlk valkoisia papuja

2 dl kookosmaitoa

sitruunan tai limen mehua

tuoretta korianteria

Kuori ja pilko sipulit, kuutioi kuorittu keittobanaani ja lohko kukkakaalin kukinnot, pilko chili pieniksi. Kuullota sipuleita öljyssä, heitä joukkoon banaanit, kukkakaali ja chili. Lisää kasvisten sekaan curry, garam masala, kurkuma ja kaffirlimetin lehden. Kaada pataan vesi ja lisää kasvisliemi. Hauduttele currya, kunnes kasvikset tuntuvat sopivan pehmeiltä, vielä kuitenkin hieman rapsakoilta. Lisää mukaan pavut ja kookosmaito, kiehauta. Mausta lopuksi sitruunamehulla ja tuoreella korianterisilpulla. Nauti esim. tuoreen naan-leivän kera!

Mikä on loppuarvioni keittobanaanista?

Olen sitä mieltä, että kaikkea hieman oudompaakin kannattaa aina maistaa, vasta sitten siitä voi muodostaa oman mielipiteensä. Keittobanaani on erikoinen tuttavuus, joka selvästikin taipuu moneksi. Koska se käyttäytyy, maistuu ja tuntuu perunalle, taidan jatkossa kuitenkin pysyä ihan peri-suomalaisessa potussa - on sillä hiilijalanjälkikin aika paljon pienempi. Mutta nyt on testattu tämäkin ihme, ruokamaailman ihmettelyä voin jatkaa jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Syömisen iloa!

bottom of page