top of page
  • Writer's pictureKatri Suhonen

Miten erottaa humpuuki ja luotettava ravitsemustieto toisistaan?

Ravitsemus- ja terveystiedon määrä on kasvanut tällä vuosituhannella hurjaa vauhtia ja näihin aiheisiin liittyvät keskustelut ja kirjoittelut kiinnostavat ihmisiä paljon. Samalla ne herättävät myös voimakkaita tunteita. Varsinkin internetin ja sosiaalisen median aikakaudella törmäämme jatkuvasti niin sanottuun humpuukitietoon, klikkiotsikoihin tai mutkat suoriksi oiottuihin ”totuuksiin”. Miten voimme siis tunnistaa, mikä kaikki ravitsemustieto on luotettavaa ja mikä puolestaan ”väärää” tai tarkoitushakuista?


Luotettavan ja epäluotettavan ravitsemustiedon erottaminen voi olla hyvin hankalaa ja vaatii usein asiaan paneutumista. Yksi tapa arvioida sisällön luotettavuutta on selvittää, kuka sisältöä tuottaa – onko hänellä aiheeseen liittyvää koulutuksella ja kokemuksella saatua asiantuntemusta? Esimerkiksi yliopistotaustaisia ravitsemus- ja elintarviketieteen asiantuntijoita ja alan tutkijoita voi lähtökohtaisesti pitää luotettavina lähteinä. Myös terveydenhuoltoalan ammattilaisilla on vähintäänkin perustietämystä ravitsemuksesta. Toisaalta esimerkiksi lääkärin peruskoulutukseen kuuluu hyvin vähän ravitsemukseen liittyviä opintoja, joten lääkärinkään ammattinimike ei yksinään takaa vankkaa ravitsemusosaamista. Ylipäätään on hyvä muistaa, että pelkkä koulutustausta ei tee asiantuntijasta automaattisesti pätevää eikä puuttuva koulutus asiantuntijasta automaattisesti epäpätevää. Nimikkeiden kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Uskottavan kuuloiset ammattinimikkeet, kuten ravintoneuvoja, life-coach tai hyvinvoinnin asiantuntija, voivat luoda mielikuvan vankasta asiantuntemuksesta, mutta eivät itsesään vielä kerro mitään kirjoittajan syvällisestä tietämyksestä. Myös kokemusasiantuntijoiden kertomuksiin on hyvä suhtautua varauksella, sillä yksittäistapauksista ei voida vetää suoria johtopäätöksiä väestötasolle.





Kaupalliset intressit ja ylisanat


Koulutus- ja kokemustaustan lisäksi tiedon taustalta olisi hyvä selvittää mahdolliset sidonnaisuudet. Vanha sanonta sanoo, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt eli mikäli taustalla on taloudellisia kytköksiä, ei sanoma ole välttämättä täysin objektiivista. Onko tavoitteena kaupata jotain tuotetta tai valmennuskokonaisuutta? Tai saada jutulle mahdollisimman paljon tykkäyksiä tai klikkauksia? Millaisia yhteyksiä tai tarkoitusperiä ravitsemusviestinnän taustalta on löydettävissä? Yhtenä luotettavuuden merkkinä voidaan pitää sitä, jos sanoma on tuotettu tiedon jakamista varten kaupallisen tarkoituksen sijaan.


Jonkinlaisten tuntosarvien olisi syytä nousta pystyyn myös silloin, mikäli juttu sisältää runsaasti superlatiiveja tai ehdottomuuksia. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä ei ole totta. Tutkittuun ja vertaisarvioituun tietoon liittyy yleensä ymmärrys tiedon epävarmuudesta. Tutkittuun tietoon pohjautuvalle ravitsemusuutisoinnille on ominaista ilmaisut ”saattaa lisätä riskiä” tai ”voi auttaa hillitsemään”. Sen sijaan ylisanat ja musta-valkoiset ”totuudet” viittaavat ennemmin mutu-kokemukseen tai kaupalliseen tarkoitukseen kuin objektiiviseen tietoon. Myös ”tieteenkaltaiset” sanat, kuten holistinen hyvinvointi tai aineenvaihdunnan tasapainottaminen, ovat omiaan johtamaan lukijaa harhaan. Tämän tyyppiset termit voivat saada tekstin kuulostamaan tieteelliselle ja luotettavalle, mutta ovat ominaista pseudotieteen eli näennäistieteen kieltä.





Yhteneväisyys aiemman tietopohjan kanssa


Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää myös sitä, että mikäli tieto poikkeaa hyvin paljon alan asiantuntijoiden yleisistä linjauksista, aiemmista tutkimustuloksista ja virallisista hoito- ja ravitsemussuosituksista, kannattaa tietoon suhtautua varauksella. Yksittäinen tutkimustulos ei vielä tarkoita, että kyseessä olisi koko totuus. Tutkimuksista voidaan vetää sekä tahallisesti että tahattomasti vääriä johtopäätöksiä, ja tutkimusasetelmaa manipuloimalla voidaan päästä haluttuun lopputulokseen. Ja vaikka tutkimus olisi tehty kuinka hyvin tahansa, tulee yksittäiseen tutkimukseen suhtautua aina varovaisesti. Esimerkiksi laboratorio-olosuhteissa, eläinkokeissa tai edes tiukasti kontrolloiduissa ”ihmiskokeissa” saadut tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä väestötasolle saatikka siirrettävissä ravitsemussuosituksiin. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että emme vielä tiedä kaikkea ravitsemuksesta tai ruoan ja terveyden välisistä vaikutuksista. Tieto voi muuttua, mutta se tarvitsee tuekseen toistettavia ja useita tutkimustuloksia – eli aikaa.


Ravitsemusviestinnän luotettavuuteen kuuluu myös se, että asiasta tuodaan esille kaikki puolet eikä poimita vain rusinoita pullasta. Vahvistusharha on hyvin yleistä, johon voi haksahtaa kuka tahansa. Vahvistusharhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen on taipuvainen uskomaan sellaista tietoa, joka tukee hänen jo olemassa olevaa käsitystään asiasta. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa on hyvin vaikea nähdä kolikon toista puolta. Vahvistusharhan tiedostaminen on tärkeää niin ravitsemustiedon tuottajalle kuin vastaanottajallekin. Ravitsemusviestinnässä voi törmätä myös tasapuolisuusharhaan, jossa asiantuntijan ja maallikon näkemykset esitetään samanarvoisina. Yksittäisen ihmisen kokemus voi poiketa yleisistä linjauksista, mutta se ei vielä tarkoita, että yleinen linjaus olisi väärässä. Kriittinen ajattelu ja sen opettelu siis kannattaa.





Muista medialukutaito ja lähdekriittisyys


Jotain sanoman luotettavuudesta voi päätellä siitä, missä se on julkaistu. Sosiaalinen media, ”epämääräiset” nettisivustot, natiivimainokset eli artikkeliksi naamioidut mainokset sekä blogit voivat olla paikkoja, joissa viesti voi lipsahtaa ennemmin humpuukin puolelle. Toisaalta luotettavakin ravitsemustieto tulisi osata ilmaista kansantajuisesti ja ymmärrettävästi, jotta se tavoittaa myös muut kuin alan asiantuntijat. Onneksi nykyisin löytyy myös luotettavaa ravitsemustietoa sisältäviä blogeja.


Humpuukin ja luotettavan ravitsemustiedon erottaminen toisistaan voi joskus olla hankalaa. Ravitsemustiedon luotettavuutta arvioitaessa kannattaa pysähtyä pohtimaan ainakin näitä asioita:

  • Millainen koulutus- ja kokemustausta asiantuntijalla on?

  • Liittyykö tietoon kaupallisia intressejä tai sidonnaisuuksia?

  • Onko tieto ristiriidassa muun aiheeseen liittyvän tiedon ja aiempien tutkimustulosten tai suositusten kanssa?

  • Nojataanko tutkittuun tietoon vai kokemusperäisyyteen, ja perustuuko tieto laajempaan tutkimusnäyttöön vai yksittäiseen tutkimustulokseen?

  • Millaista kieltä käytetään? Sisältääkö se neutraaleja ilmaisuja vai ylisanoja tai ehdottomuuksia?

  • Missä tieto on julkaistu?

  • Millaisia lähteitä tiedon perustaksi esitetään?

  • Mikä on tiedon tarkoitusperä? Voiko kyseessä olla tahallisesti levitettävä väärä tieto eli disinformaatio?


Juttu on julkaistu alunperin AmmattikeittiöOsaaja -lehden numerossa 4/2022.


コメント


bottom of page