• Katri Suhonen

Populistisen ruokapuheen vaikutus ruokavalintoihin ja syömiskäyttäytymiseen


Ruoka ja syöminen koskettavat meistä jokaista useita kertoja päivässä ja törmäämme jatkuvasti ruokaan liittyvään viestintään. Ruokaan liittyy myös paljon arvolatauksia ja tunteita, minkä vuoksi ravitsemuskeskustelu käy toisinaan kuumana. Valitettavan usein erityisesti mediassa käytävä ruokapuhe on syyllistävää, mustavalkoista ja voimakkaasti tunteisiin vetoavaa. Voisi jopa sanoa, että syömishäiriöinen ajattelu on monilta osin normalisoitua. Toisaalta ravitsemuskeskustelu auttaa hahmottamaan, ettei ole vain yhtä tapaa syödä hyvin.





Media ja työpaikan kahvihuoneet ovat täynnä ravitsemuskeskustelua ja ruokapuhetta. Aiemmin mediassa käyty ravitsemuskeskustelu on ollut asiantuntijavetoista ja se on liittynyt väestötason riskeihin ja kansanterveysnäkökulmaan, mutta nykyistä ravitsemuskeskustelua virittävät yksilö- ja tapauskohtaisuus. Viestintä on myös hyvin nopeatempoista muun muassa sosiaalisen median ansiosta.


Ravitsemusviestijöinä toimivat aiempaa useammin karismaattiset julkisuuden henkilöt, joiden viesti tuntuu uppoavan kansalaisiin asiantuntijoita paremmin. Ravitsemusalan ammattilaisten, kuten alan tutkijoiden, ravitsemusterapeuttien tai ravitsemukseen perehtyneiden lääkäreiden sanaan ei enää luoteta samoissa määrin kuin aiemmin. Orkla Foodsin vuonna 2017 tekemän ruokabarometrin mukaan noin puolet suomalaisista uskoo viranomaisten laatimien ravitsemussuositusten sopivan useimmille – toinen puolet luottaa siis johonkin muuhun lähteeseen enemmän. Mediassa käytännössä kuka tahansa voi julistautua ravitsemuksen asiantuntijaksi. Laillistetut ravitsemusterapeutit ovat ainoa terveydenhuollon ammattiryhmä, jolla on ravitsemushoitoon ja -terapiaan erikoistunut yliopistokoulutus ja Valviran myöntämä oikeus työskennellä terveydenhuollossa. Ravintoneuvojaksi, ravintoterapeutiksi tai ravitsemuksen asiantuntijaksi voi sen sijaan julistautua kuka tahansa. Kuluttajan voi siis olla vaikeaa erottaa, millaiseen tietoon tai kokemukseen ravitsemuskeskustelua käyvä alan asiantuntija nojaa.


Miten ravitsemuskeskustelu näkyy ruokavalinnoissa ja syömiskäyttäytymisessä?


Anu Joki Helsingin yliopistosta on tutkinut onnistunutta painonhallintaa ja siihen liittyviä tekijöitä. Väitöstyössään hän on huomannut, että vallitseva ruokapuhe ja ravitsemuskeskustelu vaikuttavat ihmisten ruokavalintoihin ja syömiskäyttäytymiseen. Se, minkä yleisesti koetaan olevan hyväksyttävää tai ”oikeanlaista”, vaikuttaa siihen, miten ruuasta ja ravitsemuksesta puhutaan. Ruokapuhe ja ravitsemuskeskustelu ovat hyvin kulttuuri- ja ympäristösidonnaisia. Suomalaisten ruokapuhe noudattelee hyvin samoja linjoja länsimaisen ruokapuheen kanssa, jossa korostuvat erityisesti lihomisen pelko ja lihavuuden stigma. Varsinkin naiset ovat paino- ja kokotietoisia ja nämä teemat näkyvät naisten ravitsemuskeskustelussa. Miehillä ravitsemuskeskustelussa korostuu puolestaan lihaksikkuuden tavoittelu. Vallitseva ruokapuhe vaikuttaa puolestaan siihen, mitkä ruuat mielletään sopiviksi ja miten paljon ruokaa saa syödä.




Ruokapuheen on huomattu vaikuttavan jopa pienten lasten käsitykseen ”hyväksyttävistä” ruoka-aineista. Jo päiväkoti-ikäiset lapset osaavat nimetä, mitkä ruuat mielletään terveellisiksi ja mitkä epäterveellisiksi. Tällainen jaottelu ”oikeisiin” ja ”vääriin” voi pahimmillaan johtaa vääristyneen ruokasuhteen muodostumiseen.

Joki on tutkimuksessaan huomannut, että pysyvää ja onnistunutta painonhallintaa tukevat joustavuus, sallivuus, mutkaton ruokasuhde ja toisaalta tietoisuus omista ruokavalinnoista. Sen sijaan mustavalkoinen ja tiukka suhtautuminen ruokaan, kieltäytyminen ja rajoittaminen eivät tue pysyvää painonhallintaa. Onkin siis ensiarvoisen tärkeää tukea jo pienestä pitäen rennon ja joustavan ruokasuhteen muodostumista. Aikuisten tehtävänä on tuoda esille hyvien valintojen ohella myös ruokailoa ja kiinnostusta ruokaa kohtaan jaottelematta ruokia hyviin ja huonoihin.





Vallitsevaa ravitsemuskeskustelua värittää myös terveysnäkökulma, sanoo Joki. On sosiaalisesti hyväksyttävämpää syödä terveellisesti kuin epäterveellisesti. Monet kokevat, että epäterveellisenä pidettyjen ruokien syömistä pitää jotenkin perustella tai selitellä. Terveysnäkökulma näkyy myös siinä, että joidenkin sairauksien mielletään olevan itseaiheutettuja ja niihin sairastumista paheksutaan tai arvostellaan. Tällaisia sairauksia ovat lähtökohtaisesti ne, joiden riskiä muun muassa ylipaino kasvattaa.



Mitä hyvää ruokapuheesta on seurannut?


Jos vallitseva ruokapuhe ja ravitsemuskeskustelu on toisaalta korostanut mustavalkoista ajattelua ja skeptisyyttä virallisia ravitsemussuosituksia kohtaan, niin on siitä seurannut paljon hyvääkin. Ruokapuhe voi auttaa tietyissä tilanteissa oikomaan harhakäsityksiä. Aiemmin käytiin kiivastakin keskustelua erilaisista rasvoista; milloin vallalla oli suoranainen rasvakammo ja milloin keskusteluissa vilahtelivat juupas-eipäs väittelyt eläinrasvojen ja kasvirasvojen hyödyistä ja haitoista. Ravitsemuskeskustelujen myötä aiemmasta rasvakammosta on päästy siihen ymmärrykseen, että elimistömme todellakin tarvitsee myös rasvaa. Ilman ruokapuhetta ja rasvakeskustelua moni voisi vielä tänä päivänäkin pitää margariineja ”kissanrasvoina”.

Ruokapuhe auttaa myös hahmottamaan, että ei ole vain yhtä ainoaa tapaa syödä hyvin ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Populistinen ruokapuhe antaa meille erilaisia ajatusmalleja ja näkökulmia, ja erilaisuushan on rikkautta. On hyvä muistaa, että asiantuntijalähtöinen viestintä johtaa helposti yksipuoliseen ja kapea-alaiseen ravitsemuspuheeseen.


Ravitsemuskeskustelujen aiheet tulevat ja menevät, ja esille nousevat teemat muuttuvat ajan saatossa. Rasvakeskustelu on nykyisellään vähäisempää, sen sijaan viime vuosina keskustelut ovat painottuneet muun muassa kestäviin ruokavalintoihin, lihavuusepidemiaan ja kehopositiivisuuteen. Myös erilaiset ruokatrendit vaikuttavat ruokapuheeseen ja ravitsemuskeskustelujen sisältöön. Tulevaisuutta on tietysti vaikea ennustaa, mutta näyttäisi sille, että kestävien ja eettisten ruokavalintojen sekä lähiruoan lisäksi ruokapuheissa nousevat esille ruuan elämyksellisyys ja toisaalta vaivattomuus. Joissakin ennusteissa arvellaan teekulttuurin ja perunasta tehdyn kasvimaidon nousevan lähitulevaisuuden ruokatrendeiksi.







Nähtäväksi siis jää, millaista ruokapuhetta saamme jatkossa kuulla ja kokea. Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tulevaisuuden ruokapuhetta värittäisivät joustavuus ja sallivuus – se, että näkisimme sävyt mustan ja valkoisen välillä.

”Sillä on todellakin väliä, miten ruuasta ja ravitsemuksesta puhutaan, sillä puhe vaikuttaa käyttäytymiseen”, Joki muistuttaa.

Tulevaisuuden ravitsemusviestijöiltä vaaditaan siis selkeää ja karismaattista ilmaisukykyä, laaja-alaista ravitsemustiedon yleistettävyydestä sekä käytännönläheistä otetta. Siinäpä haastetta kerrakseen.



(Juttu on julkaistu alunperin AmmattikeittiöOsaaja -lehden numerossa 1/2022)