Lapsuuden ruokamuistot mukanasi


Mikä oli sinun inhokkiruokasi lapsena? Mitkä kasvikset löytyivät lautasen reunoilta? Oma all-time inhokkini olivat vihreät pavut. Aivan liian moni pakastevihannessekoitus sisälsi niitä! Vieläkin puolihuomaamattani välttelen noita vihreitä pötköjä, vaikka olen kuinka itselleni sanonut, että ihan syötäviähän ne ovat.

Negatiiviset mielikuvat ja muistot ruokiin pysyvät hämmästyttävän pitkään mukanamme ja vaikuttavat valintoihimme arjessa - huomasimme sitä tai emme.


Onneksi myös positiiviset ruokamuistot jättävät pysyviä jälkiä. Tietty tuoksu tai ruoka herättää helposti muistikuvan lapsuudesta. Minulle yksi tällainen on leipäjuusto, juustoleipä, narskujuusto. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lapsuudessani meillä valmistettiin leipäjuustoa kotona aika usein. Juuri paistettu leipäjuusto on edelleen mielessäni paras kahvileipä maailmassa. Kovin harvoin vain nykyisin on mahdollisuus tähän herkkuun, mutta toisaalta se taitaa vain nostaa muiston arvoa. Fiilistelen muistoissani välillä lämmittämällä kaupan leipäjuustoa mikrossa. Se on riittävän lähellä, jotta ruokamuistoni maustaa sen mikä muuten jää vajaaksi.


Tänään ja huomenna luon ruokamuistoja omalle lapselleni. Lohduttavaa on, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus, jolloin eilisen kiire ja kiukku voidaan unohtaa.

Millaisia ruokamuistoja sinun keittiössäsi luodaan?

/Kaisa